keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kasakan väripalettia


Da! Kasakkahahmo tulevaan sarjakuvaani. Tein pienen värikokeilun noilla Copic Ciao tussisiveltimillä. Nyt tuli sellainen olo, että pitäisikö sarjakuvani sittenkin värittää tusseilla. Eikä tietokoneen helppokäyttöisellä kaatokannulla.Hitsi tätä taitelijan valinnan vaikeutta.
Nuo merkit hahmon ympärillä on tussien värikoodeja, jotta muistaisin jatkossakin oikeat värit.
Että tällaista tänään.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Sarjakuva-albumin rakentelua.

Olen yrittänyt tässä rakentaa sopivaa aihetta uuteen sarjakuva-albumiin. Pitkä prosessi, joka alkaa tuottamaan vihdoinkin tulosta. On luettu, haettu tietoa ja luonnosteltu piirroksia. Miten saisi kaiken päässäni kuvitellun idean julkaistua sellaisena kun haluan on haastavaa. Aihepiiri liittyy siis 1700-lukuun ja koskettaen Ruotsin suurvallan aluetta. En ole Suomesta hyvää materiaalia vielä karoliineista löytänyt. Ainoastaan pirstaleita sieltä ja täältä. Ruotsissa oli sen aiheisia kirjojakin huomattavasti enemmän. Ehkä joku päivä saan niitä itselleni.
Alla olevissa kuvissa olen käyttänyt mallikuvina  Mustanaamiolehteä. Niiden pohjalta olen yrittänyt löytää vaikeasti piirrettävän kolmikolkkahatun (tuliko kirjoitettua oikein??). Miljöötä ja tuota hevoshahmoa, joka alkaa sujumaan.
Äskettäin sain postista Cocco- Billin uuden albumin ja siinä piirtäjä piirtää mahtavasti ja voi linjojen muotoa. Päähahmoni suunnittelut on parhaillaan käynnissä. Kokeeksi myös teen 12 kappaleen sunnuntaistrippiä ja koeta saada niitä julkaistuksi jossain lehdessä. Tuolla http://degendigi.vuodatus.net/ sivulla julkaisen Huus Waruswäen strippejä joita tein vuonna 2009. Pientä muutosta niihin jatkossa tulee.



Tässä yritin kehitellä albumille nimeä.Kalle Kivi.




lauantai 22. lokakuuta 2011

Richard "Dick" Turpin


Tästä saa osittaista inpiraatiota piirtämiseen. En ole koskaan tätä kyseistä Tv-sarjaa nähnyt ja luultavasti ei sitä ole Suomessa esitettykään. Ainoastaan You-tuben kautta näkee osittaisia jaksoja. Mielenkiintoinen sarja.
Richard Turpin oli oikea Englannissa vaikuttanut maantierosvo, joka lopulta hirtettiin hevosryöstöstä.
Voit käydä tutustumassa Richard Turpin wikipedia tietoon. Hauska on myös Horrible Histories Dick Turpin. Kannattaa käydä katsomassa.

Walmis tussaus,skannaus ja kuvanmuokkaus


Tussaus vihdoinkin valmis. Skannasin kuvan tietokoneelle, jonka olen myös tehnyt kaikille tämän luonnoksille. Mutta tässä tussausversiossa käytin myö kuvanmuokkausohjelmaa. Suuresta resoluutiosta ja harmahtavasta kuvasta muutin viivapiirroksen vielä mustemmaksi ja pienet töhryt hävitetty. Vielä odotan innolla väritystä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Valmis luonnos banneriksi.


Luonnostelut on tehty valmiiksi ja seuraavaksi valopyöööörän etteen tussailemaan. Ehkä tulen värit kaatamaan tussipiirrokseen. Tässä on muutamia Hooskomppanian varusväkeä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Luonnos banneriksi

Ensimmäinen karkea luonnokseni itsestäni. Piirtäjän arkea istumassa pöydän äärellä saadakseen jotain tuotosta aikaiseksi. Olen kiivaasti miettinyt sopivaa aloituskuvaa Karoliner Tidningarin sivustoon. Tässä sivustossa oli aikomus esittää vain minun kokooamani Warhammer 40000 ukkoja. Niitä, ehkä tulee esiintymään jatkossakin.
Siis asiaan tuosta aloituskuvasta. Nopea karkealuonnos ja alla oleva on suurempi luonnos tulevasta Hoos komppaniasta. Johon pistän itseni ahertamaan ja puurtamaan loistavaa sarjaa.
Alla olevassa kuvassa olen hiukan ehtinyt luonnostelemaan tarkempia yksityiskohtia, mutta tuolla taustalta näkee miten aloitan työstämään. Henkilöt, kalusteet ja tausta kohdistettu paikkoihinsa. Käytän luonnoskynänä Staedtlerin 2B:tä. Kumia en toivon mukaan käytä ollenkaan. Harvemmin ainakaan. Tahtoo tehdä suttuisen paperin kumituksen jälkeen, jolloin olisi parempi tehdä uudelle paperille. Kun olen saanut lopulta yksityiskohdat suunilleen tehtyä vien paperin valopyödälle, jossa aloitan tussityön.



sunnuntai 7. elokuuta 2011

Warhammer 40k kalustoa

Commander Papoleon

Tämän hetkinen keräämäni armeijat :

Imperial Guard
1x Imperial Guard Battleforce
2x Imperial Guard Sentinel
1x Imperial Guard Leman Russ Demolisher
1x Imperial Guard Chimera
1x Imperial Guard Hellhound
1x Imperial Guard Heavy Weapon Squad
1x Imperial Guard Strongpoint
1x Imperial Guard Cadian Shock Troops
2x Imperial Guard Cadian Snipers
2x Imperial Guard Sanctum Imperialis
1x Imperial Guard Basilica Administratum
1x Imperial Guard Cadian Medic and Standard
1x Imperial Guard Cadian Company Commander
1x Imperial Guard Cadian Officer and Standard
3x Imperial Guard Cadian with Plasmagun and Meltagun
1x Imperial Guard Officer???(jonka sain Hellhoundin mukana, enkä vielä tiedä mikä hahmo on)
1x II maailmansodan saksalainen panssariauto, jota on muokattu Imperial Guardin osilla.

Tau Empire
1x Tau Fire Warrior Team
3x Kroot Carnivore Squad
1x Krootox
1x Kroot Shaper
3x Tau Piranha

1x Space Ork Wartrak (jonka muunnan Tau Empiren osilla)

Tau Empiren armeija on tällä hetkellä aika pieni. Olen innostunut aluksi keräämään Imperial Guardin armeijaa. Jos sinulla lukija on myytävänä kohtuulliseen hintaan Tau Empiren kalustoa kirjoita sähköpostiini viesti. Olen yrittänyt haalia enemmän Krootteja joita myös enemmän haluaisin. Sotavasarasta ostin aikoinaan kaksi Kroot Carnivore Squadia. Näitä ei hirveästi ole ollu saatavilla. Ei muutakuin Warhammer 40k jälleenmyyjillä. Krootoxeja haluan paljon PALJON!!!
Maalia on kulunut rutkasti ja tarkkaavaisimmat voivat huomata, ettei kaikkia osia ole maalattu. Olen niin innokkaana maalaillu että jääny eräät kohdat maalitta. Kasvot ovat olleet kaikkein vaikeimmat. Tarkoituksena on hankkia lasikaappi, johon nämä voisi panna esille. Kaikkein parasta olisi iso pöytä, jossa olisi maasto mukana. Olen siitä tietynlaiset kaaviot tehnyt, mutta asunnossa pitäisi olla tilaa.
Commander Papoleon päättää raporttinsa tähän.

Säilyneitä laatikoita, joissa paljon säilytystilaa.

lauantai 6. elokuuta 2011

Tästä se alkaa

Minulla on tällainen pieni miniatyyriharrastus. Olen aloittanut tämän harrastuksen kuutisen vuotta sitten. Teemana on alusta asti ollut sama 1700-luvun aikaiset karoliinisotilaat, joiden värin ja aiheen yritän sulauttaa imperial guardin teemaan warhammer 40000. Harrastus ottaa välillä tuulta, mutta on myös pitkiä aikoja jolloin muoviosat jäävät pölyttymään kaapin nurkalle. Paljon osia on vielä kokoamatta ja uusia osia tekisi mieli hankkia. Rahaa kun on vähän niin se rajoittaa ostelua. Mielestäni en kovin hyvä maalari ole, mutta toivottavasti erotun joukosta. Tässä blogissa yritän kertoa tämän karoliner imperial guardin jatkosta ja kuvia tulee ilmestymään. Näytän myös seuraavalla kerralla, kuinka muokkasin vanhan II maailmansodan saksalaisen panssariauton imperial guardin käyttöön. Itse olen tästä ylpeä ja mielessäni on muitakin muunnos ehdotuksia.